
Puumies 10/2018: TeijoTube − uusi innovaatio pystyhirsimoduulien valmistukseen
TeijoCon TeijoTube
Puumies-lehti kertoi vuoden 2018 viimeisessä numerossaan TeijoTube-moduulien rakentamisesta otsikolla
TeijoTube − uusi innovaatio pystyhirsimoduulien valmistukseen.
Artikkelissa todetaan mm. seuraavaa:
Teijo-Talojen perustajana tunnettu perniöläinen Lasse Ojanen esitteli tämän vuoden alkupuolella uuden idean. Idea on yksinkertaisuudessaan nerokas: Innovaatiossa hirsirakentaminen toteutetaan vaakatasossa, kuten perinteisesti on aina tehty. Lohenpyrstöliitoksin varustetut hirret ladotaan päällekkäin, tapitetaan ja sidotaan vielä yhteen nurkistaan terästangoin tukevaksi rakenteeksi. Sitten tehdäänkin ihan muuta kuin tähän asti. Valmis nelisivuinen rakennelma käännetään nurin ja näin saadaan painumaton sekä erittäin stabiili pystyhirsimoduuli, johon päätyseinät lisätään valmiina elementteinä.
TEIJOTUBE-MENETELMÄ PATENTOITIIN, KUMPPANUUSKESKUSTELUT KÄYNNISSÄ
Ojanen nimesi ratkaisun TeijoTubeksi, ja lokakuun lopulla TeijoCon Oy:lle myönnettiin TeijoTube-rakentamismenetelmää koskeva patentti. Suoja kestää 20 vuotta, minkä ajan TeijoConilla on yksinoikeus näiden pystyhirsimoduulien teolliseen valmistamiseen.
– Emme kuitenkaan halua pitää innovaatiota pelkästään itsellämme, vaan tahdomme, että muu maailma pääsee myös hyötymään siitä. Mahdollisuus terveelliseen, ekologiseen ja edulliseen asumiseen ja rakentamiseen kuuluu kaikille. Käymme jatkuvasti mielenkiintoisia kumppanuuskeskusteluja eri yritysten kanssa, kertoo Lasse Ojanen yhteistyöhalukkaana innovaattorina.